Maria Åkerblomin valtakunta

Villa Toivola Seurasaarentien al­kupäässä on Meilahden vanhim­pia, rakennettu 1870. Sen tunne­tuin asukas oli Maria Åkerblom, aikansa kohunainen, jonka ym­pärille kokoontunut uskonnolli­nen yhteisö vaikutti Toivolassa yli viisi vuosikymmentä.

Maria Åkerblomin kuoltua 1981 pahoin ränsistyneen huvilan osti kaksi rämäpäistä naisarkkitehtia, jotka tekivät Toivolasta luksusluokan asuintalon. Hanke kaatui pankin syliin, ja talo jäi tyhjilleen, kunnes siihen on taas alkanut ilmestyä asukkaita.

Toivolan historia alkaa noin vuodesta 1850, jolloin sen vuok­rasi puutarhuri Fredrik Evert Rotkirch. Komean tornihuvilan rakennutti 1870 silloinen haltija, tykistöluutnantti W. Tunzelmann von Adlerflug.

Kerrotaan kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin asuneen tääl­lä vuosisadanvaihteen tienoilla; Toivolan asukkaat muistavat kuulleensa, että hänen aikanaan Kukkulinnan punaisessa talossa olisi pidetty sikoja, mistä syystä taloa kutsuttiin nimellä Svingård. Nyt siinä asuu talonmies Mabel Fredlund, åkerblomilaisia hän­kin.

Maria Åkerblom oli syntynyt 1898 Snappertunassa yhdeksänlapsiseen mäkitupalaisperheeseen. Toivolan  ullakolta löytyneessä, Eino R. Wartiovaaran kirjoittamassa elämäkerrassa vuo­delta 1920 kuvataan, kuinka Ma­ria nuorena tyttönä 1916 alkoi saarnata unissaan.

Mariaa keräännyttiin kuuntele­maan sankoin joukoin: valkoisiin pukeutunut nuori tyttö kannettiin ulos vuoteessaan, jossa hän pian vaipui horrokseen, nousi seiso­maan ja alkoi kuuluvalla, selkeäl­lä äänellä kertoa uskonnollisista näyistään. Saarnan loputtua hän vapisi kauttaaltaan ja lopulta he­räsi.

Villa Toivola entistettiin 1990-luvun alussa. Ensimmäiset uudet asukkaat tulivat äsken.

Karkuun vankilasta

Pohjanmaalla Maria keräsi ym­pärilleen uskollisen kannattaja­joukon, joka seurasi häntä Hel­sinkiin ja asettui asumaan Villa Toivolaan. Maria itse oli tuolloin vankilassa kärsimässä tuomiota kangasvarkaudesta, mutta lisää tuomioita seurasi hurmosliikkeeseen liittyneiden väkivaltarikos­ten ja väärien valojen vuoksi. Lopullinen tuomio oli kahdeksan vuotta.

Sanomalehdet herkuttelivat Marian oikeudenkäynneistä ja lu­kuisista karkumatkoista kertovilla uutisilla. Kerrankin Maria karka­si liikkuvasta junasta, ja lahkolai­set piirittivät Hämeenlinnan van­kilaa koko kahdeksanvuotisen tuomion ajan ja yrittivät saada ihannettaan ulos vankilasta moni­naisin keinoin.

Mariasta oli sepitetty viisu: "Maria Åkerblommi, se vasta oli veikeä mummi, kun se Kokkolan putkasta loikki, niin Hämehessä tie meni poikki."

Kun Maria 1933 vapautui van­kilasta ja tuli Toivolaan, suurin osa kannattajista oli lähtenyt; vain uskollisimmat kuutisenkym­mentä olivat jäljellä. Tuolloin seitsenvuotias pikkutyttö Lea Borg muistaa, kuinka Maria tart­tui heti toimeen ja ryhtyi järjes­tämään elämäänsä itselleen ja ta­lon muulle väelle.

Albergasta hän hankki pienen maatilan, jossa hän kasvatti siko­ja ja jonne hän kulki moottori­pyörän kyydissä yllään nahkapu­ku ja -kypärä. Omaksi ostamaan­sa Toivolaan hän perusti kenne­lin, jossa kasvatettiin mm. tanskandoggeja ja englanninlammaskoiria, viimeksi saksalaisia kromfohrländereita Siuntion tilalla.

Parkettiliikkeessä pohjalaisnikkarit valmistivat parkettilattioita niin presidentinlinnaan kuin Smol- naankin.

Toivolassa oli pari lehmää, ka­noja ja hevonen — tottakai, sillä Maria oli intohimoinen ratsastaja. Yhteisön lapset pääsivät joka vuosi laskiaisajelulle Kalastajator­pan maisemiin. Maata viljeltiin; huvilan kellarissa avattiin siirtomaatavarakauppa, jossa Lea Borg aloitti myyjänä sotien jäl­keen ja jatkoi vuoteen 1971 asti. Siellä oli kaupan kaikkea paperi­tavaroista silliin ja kahviin. Kaik­ki oli alkuun kortilla suolaa myö­ten.

Pahimpina pula-aikoina elettiin yhteistaloudessa: kaksi perheen­äitiä teki kerrallaan vuoroviikoin keittiötyöt muiden hoitaessa sillä välin lapsia. Lea Borg syntyi Toi­volassa 1926 ja asui siellä yhteen­sä 63 vuotta.

Enimmillään Toivolan pihoilla ja  kallioilla  kirmasi  yli   kolmekymmentä lasta. Talvisin luistel­tiin meren jäällä tai laskettiin kelkalla ja potkurijonoina mäkeä ympäröiviltä korkeilta kallioilta; kesällä uitiin omassa rannassa ja katseltiin parvekkeelta Humallahden uimalan näytöksiä. Rat­supoliisien vakituinen reitti sivusi Toivolan maita, ja nähdessään valkoisen hevosen lapset sanoivat, että tänään saadaan hyvää ruokaa. Vappuna lähdettiin kuor­ma-autoajelulle ympäri kaupun­kia.         

        

       Maria Åkerblom yksivuotiaan leijonanpentunsa Zefyrin kanssa Toivolan
       portailla 1940-luvulla.

Leijona lemmikkinä

Kun Korkeasaaressa leijona synnytti kaksi pentua, mutta oli väkivaltainen, tarjosi Maria apuaan, sillä hänellä oli imetyskuntoinen englanninlammaskoira Tsippeli. Toinen palautettiin Kor­keasaareen, mutta toinen, jalkavammainen leijona jäi Marialle kotieläimeksi. Myöhemmin se koristi täytettynä Marian kotia. Välillä leijona pääsi karkaamaan aiheuttaen suurta kauhua.

Maria järjesti silloin tällöin ko­meita kutsuja, joihin kutsuttiin naapurustoa tai kennelystäviä. Tarjoilu oli runsas, ja sitä säesti­vät oman lapsikuoron esitykset. Joskus järjestettiin teatteriesityk­siä, joskus hän taas tarjosi vie­railleen hevoskyydin Ruotsalai­seen teatteriin.

Maria Åkerblom oli ristiriitai­nen persoona, jota joko ihailtiin tai vihattiin. Itse hän oli kirjees­sään lääkärille kertonut, kuinka hänessä taistelee kaksi ihmistä, toinen joka haluaa noudattaa Ju­malan tahtoa ja toinen, itsepäinen ja eksynyt.

Ulla Lindqvist, Maria Åkerblomin yksityissihteeri 1947-1959 kertoo muistelmissaan toisenlai­sesta Mariasta: väkivaltaisesta, alkoholisoituneesta vanhenevasta naisesta, joka käytti myös nar­koottisia aineita ja hyödynsi haikailematta taloudellisesti toisia ihmisiä hankkiessaan omaisuutta itselleen. Ulla Linqvistin onnistui paeta Toivolasta maaliskuussa 1959.

Toivolan naapurustossa Humallahdessa helsinkiläiset ovat käyneet uimassa vuodesta 1898 asti, jolloin siellä avattiin uimala. Ensimmäisenä vuonna sisäänpää­symaksu oli viisi penniä, mutta koululaiset pääsivät ilmaiseksi. Humlevikin  ensimmäinen vuokraaja oli kauppias A. Nordström. Uimalaitosrakennuksen hyppytorneineen rakennutti 1919 Hel­singin Uimarit; 1931 sinne tehtiin 50 metrin kilparata. Vesi likaan­tui kuitenkin pikku hiljaa uima­kelvottomaksi Rajasaaren vedenpuhdistuslaitoksen vuoksi, ja ui­mala suljettiin 1959. Lahonneet rakennelmat purettiin, mutta ke­väisin Humallahteen mennään yhä aurinkoa palvomaan.

Kahvila Mississippi uimalan kupeessa rakennettiin 1928. Ker­rotaan poliittisten kuppikuntien kokoontuneen siellä 1950-luvulla; loppuaikoina sitä kutsuttiin "Kauhujen kahvilaksi" jatkuvien murtojen, tappelujen ja ammuskelun vuoksi. Mississippin taru päättyi tuhopolttoon lokakuussa 1975.

Kallioilla voi käydä ihmettele­mässä 3 000 vuotta vanhaa pronssikautista hautaa, josta tutkimuk­sissa löydettiin poltettuja ihmisen luita.

KAIJA HACKZELL