www.mamboteam.com
loffe.net
 
 
Sääennuste 2017
Skrivet av Frej Widjeskog   
2016-11-22 16:41
- Frej Widjeskog -
 

Neuvoja sään ennustukseen Yliopistoalmanakan mukaisesti

 

Yliopistoalmanakka oli ennen vanhaan tärkeä asiakirja radion ja tv:n puuttuessa. Ensimmäinen ruotsinkielinen almanakka painettiin suomessa jo vuonna 1608, vuonna 1705 tuli suomenkielinen versio. Vuonna 1869 siirryimme gregorialaiseen kalenteriin jota käytämme yhä tänä päivänä. Ennen vanhaan astrologi tai professori kirjoitti sään almanakkaan. Se poistettiin vuonna 1886, mutta sää ennustuksen taito säilyi kuitenkin. Vielä tänäkin päivänä voimme hyötyä tästä taidosta.

Ylimmäisin = pohjoisin,  alimmaisin = eteläisin. Lähimpänä, tarkoittaa etta kuu on lähimpänä maata ja vaikuttaa voimakkaammin sateisiin ja myrskyihin. Kauimpana = kuu on kauimpana, koska kuu kiertää elliptistä rataa maan ympäri eikä siten vaikuta säähän niin voimakkaasti. Kun kuu on pohjoisimmillaan se vaikuttaa eniten skandinaviaan, eteläisimmillään keskieurooppaan. Viisi planeetta vaikuttaa säähämme, eniten Merkurius, Venus, Mars, Jupiter ja Saturnus. Merkurius ja Venus ovat lämpimiä ja antavat meille lämpöä sekä sadetta kun ne ovat lähellä kuutamme. Mars ja Jupiter tuovat mukanaan myrskyjä sekä sadetta, Saturnus taas pohjoistuulta ja kylmää säätä.

 

Aurinko vaihtaa tähtikuvaa 17 - 22 päivän paikkeilla joka kuukausi, se vaikuttaa säähämme, vuoden aikana se käy läpi kaikki 12 tähtikuvaa. Tässä taulukko niiden vaikutuksesta.

 

Paljon vetta                                             Lämpimämpää

Helmikuu, Kalat 18.2.                                 Maaliskuu, Oinas 20.3.

Kesäkuu, Rapu 21.6.                                  Heinäkuu, Leijona 23.7.

Lokakuu, Skorpiooni 23.10.                       Marraskuu, Jousimies 22.11.

 

Kylmempää                                             Valoa ja kaunista

Huhtikuu, Härkä 20.4.                               Toukokuu, Kaksoset 21.5.

Elokuu, Neitsyt 23.8.                                 Syyskuu,Vaaka 23.9.

Joulukuu, Kauris 22.12.                             Tammikuu,Vesimies 20.1.

 

Planeetat voivat myös vaikuttaa tähtikuvioihin niin etta saamme vettä, lämpöä, kylmää, tai valoa

 

Kuu, tärkein tienjohdattaja, tässä muutama neuvo menneiltä ajoilta.

 

Kuun kierto 29 vuorokautta 12 tuntia ja 284 400 km:n etäisyys. Uudenkuun ensimmäisestä päivästä viidenteen päivään on tärkein,sellaista säätä on näiden päivien aikana. Se voi kestää kuun loppuun mikäli lähimmät planeetat eivät häiritse sitä. Kylmä kuukausi on odotettavissa jos kuu näkyy kolme päivää syntymänsä jälkeen. Jos siitä lähtien on tuulista uudenkuun aikaan, on mahdollista että tuulinen sää jatkuu kuukauden loppuun. Talvella näkyvä rengas kuun ympärillä tarkoittaa lämpimämpää säätä sekä lunta. Kuun viimeiset päivät ennen uusikuuta ovat kuivia, silloin täytyisi tappaa loiset, kirput myös pajupuskat tulisi hävittää jolloin ne eivät enää jatka kasvuaan.

1 - 9 päivä uudenkuun jälkeen ovat parhaimmat päivät kylvää kaikenlaisia kasveja. Juhannuksena ei tule kylvää koska silloin kasvaa huonosti. Kala syö parhaiten kolmas päivä uudenkuun jälkeen ja eteläisellä tuulella. Peruna tulisi kylvää laskevalla kuulla, mieluiten kaksi vuorokautta ennen uuttakuuta silloin mukulat kasvavat isoiksi. Mikäli ne kylvää uudenkuun aikaan on odotettavissa isot lehtivarret ja pienet perunat.

Rakennuspuutavara tulee kaataa tammi-helmikuussa, uudenkuun aikaan, välttyäksesi säröiltä hirsissä ja natisevilta seiniltä.

24 helmikuuta on tärkeä päivä silloin Matti heittää lämpimän kiven ja talvi on takanapäin.

12 maaliskuuta, kevätpäiväntasaus, vuoden kuivin päivä, hyvä tappaa syöpäläiset. Heinä tulee kaataa uudenkuun aikaan, silloin siitä tulee maukkaampi ja saat aikaisemmin uutta ruohoa.

Myös eläimet ja linnut voivat ennustaa säätä. Jos näet yliajetun käärmeen voit olla varma etta sataa kolmen päivän päästä. Jos lähettyvilläsi on muurahaiskeko voit seurata milloin muurahaiset peittävät sisäänkäynnin, silloin on sadetta tulossa. Jos ne peittävät kaikki sisäänkäynnit voi pidempiaikainen sade olla mahdollista.

Säätä voi myös tulkita kuun ympäröivästä kehästä. Kun kuu sytyttää renkaan aivan läheisyyteensä tarkoittaa se kylmää säätä. Jos rengas on suuri tulee lauha keli, lunta on tulossa jos rengas on laaja ja utuinen. Utuinen kuu tarkoitta usein suojasäätä.

 

Frej Widjeskog

 

00000

 

Sää 2017 vanhan perinteen mukaan yliopistonalmanakasta

 

TAMMIKUU

 

1 - 6 lämmintä mutta tuulista, 7 - 17 kylmempää ja kaunista, 18 - 23 tuulista ja lunta,
24 pohjatuulta, 26 - 31 lämpimämpää ja lunta

 

HELMIKUU

 

1 - 4 lunta ja kovaa tuulta sitten kaunista 14. asti silloin lumimyrskyä, 21 pohjatuulta,
26 suojasäätä 28. asti.

 

MAALISKUU

 

Lumipyryä 5. asti, sitten hyvää säätä 13. asti, sitten tuulista ja lunta, 20 pohjatuulta,
24 - 14 kevät tulee, 27 - 31 tuulista ja sateista.

 

HUHTIKUU

 

1 - 14 epävakaista, 15 pohjatuulta, pääsiäinen kylmä, 20 lämpimämpää, 25 - 30 sateista

 

TOUKOKUU

 

Vappu epävakainen, sitten kaunista, 8 sateista, 11 kaunista, 14 pohjatuulta, 16 - 22 lämmintä,
26 sadetta, 29 - 31 kaunista.

 

KESÄKUU

 

3 sadetta, 5 kaunista, 9 jälkeen kylmiä öitä, 19 lämpimämpää, juhannus sateista ja ukkosta,
27 - 30 epävakaista.

 

HEINÄKUU

 

1 epävakaista, 6 kaunista ja lämmintä 22 asti  silloin sadetta, tuulta ja ukkosta mutta
lämmintä 31. saakka.

 

ELOKUU

 

3 pohjatuulta sitten kaunista 20. asti, sitten sateista ja tuulista 30 saakka.

 

SYYSKUU

 

1 - 4 epävakaista sitten kaunista 17. asti, silloin sadetta ja tuulta, 26 parempaa säätä mutta
viileämpää 30. asti.

 

LOKAKUU

 

1 - 15 melko kaunista, 5 - 7 muutamia sadekuuroja, 16 ensimmäinen lumi, 24 kylmää,
26 - 31 epävakaista.

 

MARRASKUU

 

1 - 12 kaunista talvisäätä, 13 lumimyrsky, 20 pohjatuulta, kaunista 30. saakka.

 

JOULUKUU

 

Hyvää talvisäätä 12 - 17 lunta ja tuulta, 18 - 21 kylmää, joulu vähän lämpimämpi,

uusivuosi kylmä!

 

Frej Widjeskog

 

 

Senast uppdaterad 2016-12-27 11:35
 
 
Top! Top!